|
Luonto
on laajin aihepiiri portaalissamme. Otsikkona voisi olla myös
ympäristö tai luomakunta. Ympäristötekijät
tulevat esille linkkien kautta ja myös aiheeseen liittyvien
juttujen kautta.
Esivanhemmillamme
oli vahva suhde luontoon. Sen antamia ennusmerkkejä seurattiin
tarkkaan, sillä luonto antoi elannon. Suurin osa ajasta
saattoi kulua ravinnon hankintaan. Kauppaakin käytiin
luonnosta saatavilla tuotteilla. Ostoksia maksettiin vaihdannaistaloudessa
esimerkiksi oravannahkoilla ja tervaa tarvittiin silloisessa
maailmassa mm. laivojen rakentamissa.
Nykyihminen on toimissaan vieraantunut
luonnosta huolimatta siitä, että hyvin monella perheellä
on mökki jossain päin Suomea. Tosin muutama vuosi
sitten suoritetun kyselyn tuloksena oli, että suomalaisia
miellytti eniten talvinen jokimaisema koskineen.
|